• 1
  • 2
  • 3

Teatteri Lapua on Vuoden Harrastajateatteri 2018!

Suomen Harrastajateatteriliitto SHTL on valinnut Teatteri Lapuan Vuoden Harrastajateatteriksi 2018!
Valintaperusteissaan SHTL toteaa seuraavasti:

 

Teatterin Lapuan vuosi on ollut vauhdikas monelta kantilta katsottuna. Tarkastelun kohteena olleesta vuodesta 2017 välittyy vahva tekemisen meininki ja samalla kehittävä ja tulevaisuuteen katsova ote. Teatterin oma iso produktio Sugar -musikaali menestyi hyvin. Lisäksi Lapuan Harrastajanäyttelijät ry teki laajasti yhteistyötä eri tahojen kanssa, myös Suomi 100 -hengessä. Teatteri Lapua on tempauksillaan onnistunut myös houkuttelemaan uusia teatterintekijöiden harrastuksen pariin sekä osoittanut luovaa hullutta ja taitoa venyttää teatterin käsitettä perinteisten esitysten ulkopuolelle.

Teatterin tekemisen puitteita on Lapualla pystytty parantamaan hankerahaa hyödyntäen. Tekniseen kalustoon satsaaminen luokin paitsi laajemmat mahdollisuudet taiteen tekemiselle myös turvallisuutta, mikä osoittaa kunnioitusta niin teatterintekijöitä kuin katsojiakin kohtaan.

40-vuotias Teatteri Lapua on osoittanut, että myös harrastajateatteri voi laadukkaiden tuotantojen ansiosta olla vahva kulttuuritoimija koko maakuntansa alueella.

 

Lue lisää tunnustuksesta SHTL:n sivuilta.

TIEDUSTELUT

Puh. 050-564 93 25
tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

Jos emme heti vastaa puhelimeen,
soitamme pikimmiten takaisin!

    Instagram logo YouTube logo full color

 

LIPPUVARAUKSET

LT 0600 logo

Teatterin lipunmyynnissä maksuvälineenä käteisen lisäksi käyvät:

© 2013 Teatteri Lapua | Sivusto: Juuri