• 1
  • 2
  • 3
  • 4

Kaikki uutisotsikot

Esimakua Jounista trailerissa

Tulevasta musiikkinäytelmästämme Jounista on julkaistu traileri. Kurkista 21.2.2015 ensi-iltansa saavan show'n tunnelmiin, ja katso traileri klikkaamalla tästä.

Muista varmistaa paikkasi Jouniin - esityksiä on vain neljän viikonlopun ajan! Katso lipunvarausohjeet sivun alareunasta tai Ohjelmisto ja liput -sivulta. Teatteri Lapuan facebookissa on myös tammikuun loppuun asti voimassa kilpailu, josta voit voittaa lipun haluamaasi Jounin esitykseen. Kilpailuun pääset tästä.

Tero Pitkämäki on Jounin virallinen suojelija

Teatteri Lapuan tuorein tuotanto, 21.2.2015 ensi-iltansa saava Jouni on saanut viralliseksi suojelijakseen maailmanmestarin ja moninkertaisen arvokisamitalistin, keihäänheittäjä Tero Pitkämäen.

Jouni on teatterin omien kasvattien luoma kantaesitys ja musiikkishow. Komediallisin elementein höystetyssä tarinassa päähenkilö Jouni on ajautunut suorittamaan elämäänsä sen kaikilla osa-alueilla. Työ on turhauttavaa, ylihuolehtivainen äiti sotkee viimeisetkin haaveet oman yrityksen perustamisesta, eikä harrastuksia tai sosiaalista elämää ole. Kun oma mieli tupsahtaa eräänä päivänä vierailulle poikamiesboksin olohuoneeseen, Jouni saa uuden otteen elämäänsä.

– Liian usein urheilu ja kulttuuri asetetaan vastakkain, vaikka tarkemmin katsottuna niissä on paljon samoja elementtejä. On mahtavaa saada arvostettu urheilija tämän näytelmän suojelijaksi, sanoo näytelmän ohjaaja Marja Sipilä.

– Urheilussa ja elämässä on tärkeintä muistaa, että tavoitteiden ja unelmien luokse pääsee vain yrittämällä parhaansa ja luottamalla itseensä. Jouni on hyvä esimerkki. Kriisihetkistä voi selviytyä voittajana, kun ei anna vastoinkäymisten lannistaa. Kova työ palkitaan, Pitkämäki kommentoi.

Jounin esityskausi on 21.2-14.3.2015!

Teatterin Jalmari-palkinnot jaettu

Teatteri Lapua jakoi vuotuisessa Jalmari-Gaalassaan 27.12. kaksi Jalmari-palkintoa vuonna 2014 ansioituneille toimijoille. Vuoden näyttelijä-palkinnon sai Jenni Mikkonen, jolla oli merkittävät roolit niin Kustaa Tiitu -näytelmässä kuin  EPNYT-kesäteatteriesityksessäkin. Jenni on monipuoilinen näyttelijä, joka taidot venyvät niin draamaan kuin komediaankin. Vuoden teatterilainen -Jalmarin sai teatterin puheenjohtaja Jukka Santala, joka on uutena puheenjohtaja ottanut tehtävänsä vakavasti ja jonka avoin persoona sopii hyvin tähän luottamustehtävään. Teatteri jakoi lisäksi yhden stipendin, jonka sai Teatteriorkesteri Iskurin johtaja, kapellimestari ja musiikin sovittaja Matias Källi. Matiaksen musiikillinen osaaminen ja suvereniteetti on omassa luokassaan ja hänellä on iso rooli teatterin musiikkiteatteri-imagon ylläpitämisessä.

Yhteistyössä Kriisikeskus Mobile Seinäjoen kanssa!

Teatteri Lapua toteuttaa yhteistyössä Kriisikeskus Mobile Seinäjoen kanssa Jouni –näytelmän, joka saa ensi-iltansa 21.2.2015 TeatteriHiomolla. Kyseessä on teatterin omien kasvattien käsikirjoittama ja ohjaama nuorekas musiikkishow, jossa seurataan päähenkilö Jounin kasvutarinaa ja elämänmuutosta.

Yhteistyö Kriisikeskus Mobile Seinäjoen kanssa syntyi luontevasti esityksen teemojen pohjalta. Mobile tarjoaa tukea elämän kriisitilanteisiin, ja sen toiminta-ajatus on, ettei kenenkään tarvitsisi elää yksin elämän yllättäviä tai vaikeita aikoja, olivat ne sitten pieniä tai suuria. Näytelmässä päähahmo Jounin elämä joutuu myllerrykseen, eikä kriiseiltä vältytä. Jouni joutuukin siten miettimään oman elämänsä mielekkyyttä ja vastuuta omasta onnellisuudestaan.

Mikä omassa elämässä on taistelun arvoista

”Näytelmän tavoitteena on saada ihmiset miettimään omaa elämäänsä ja pohtimaan mikä omassa elämässä on taistelun arvoista. Näytelmässä vakavia aiheita käsitellään monipuolisesti, jopa komedian keinoin. On hienoa, että voimme näytelmämme avulla lisätä Kriisikeskus Mobile Seinäjoen tunnettuutta. Jokaiselle ihmiselle tulee elämässä kriisejä vastaan ja silloin on hyvä tietää, mistä apua saa. Se, että saamme tehdä yhteistyötä Kriisikeskus Mobile Seinäjoen kanssa, on meille työryhmässä iso juttu.” kertoo näytelmän toinen käsikirjoittaja ja ohjaaja Marja Sipilä.

Yhteistyökumppanuuden ensimmäiset konkreettiset hetket nähtiin 10.10 Maailman Mielenterveyspäivänä Kriisikeskus Mobile Seinäjoen järjestämässä tapahtumassa Seinäjoen Keskustorilla. Jounin työryhmä kirjoitti näytelmän pohjalta mielenterveyspäivän teemaan sopivat musiikkipitoiset esitykset tapahtumaa varten.

Seuraa projektia blogissa!

Jounia varten on tehty blogi, josta voi lukea tuotannon etenemisestä, työryhmän kuulumisia sekä aiheeseen liittyviä artikkeleita. Sivulta löytyy myös lisätietoa esityksen yleisötyöstä ja lippuvarauksista. Blogia pääset seuraamaan täältä!

TIEDUSTELUT

Puh. 050-564 93 25
tai Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. 

Jos emme heti vastaa puhelimeen,
soitamme pikimmiten takaisin!

    Instagram logo YouTube logo full color

 

LIPUNMYYNTI

LT Vri

Teatterin lipunmyynnissä maksuvälineenä käteisen lisäksi käyvät:

© 2013 Teatteri Lapua | Sivusto: Juuri